Nuka kävi tänään elämänsä ensimmäisessä mätsärissä, tai olemmehan me kehän laidalla ennenkin olleet, mutta tänään oli ensimmäinen osallistuminen. Kaikki Nukan tuntevat tietävät miten hankala tämä meidän alkuvaiheemme on ollut näiden pelkäämisongelmien takia, joten Johannaa vähän jännitti mitä tästä tulisi ja että saisiko Nuka vieraan ihmisen käpälöinnistä jotain elinikäisiä traumoja, joita paikkailtaisiin sitten seuraavat vuodet. Arkitokokoulutuksessa kuitenkin ihmisten kohtaaminen on sujunut koko ajan paremmin ja paremmin (Nuka alkaa ymmärtää, että koiraihmisillä on usein namia taskuissa), joten päätimme sitten uskaltaa lähteä kokeilemaan mitä touhusta tulisi.

Aluksi Nuka tietysti herätti koko Vihdin kertomalla kovaan ääneen, että hän on saapunut paikalle. Seuraavaksi tehtiin paniikkikakkaa keskelle tietä. Ihan tuttu meininki siis. Mutta kehän laidalla seisoskellessamme Nukakin pikkuhiljaa rauhottui, haukkui kyllä jos joku muu haukkui tai tuli liian lähelle, mutta muuten oli ihan cool äidin lihapullista haaveillen. Itse kehässä Nuka olikin sitten jo itse täydellisyys (ainakin äidin mielestä), kulki kauniisti (tai niinkuin 9-kuinen lähes harjoittelematon voi kauniisti mennä), seisoi kauniisti ja mikä parasta, ei ollut moksiskaan pöydällä olosta ja koskettelusta! Hampaatkin sai tuomarityttö katsoa ihan hyvin, kunhan lihapullatarjoilu pelasi. Nuka kyllä selvästi jännitti ja nojautui Johannaan päin, mutta ei hötkyillyt ja hyppinyt eikä todellakaan murissut eikä kamalasti pakittanutkaan.

Tuomari palkitsi Nukan kauniin käytöksen puanisella nauhalla, mutta sijoitusta ei sentään vielä tullut. Mutta nyt uskallamme mennä toistekin mätsäriin ja kesemmällä varmaankin sitten jo oikeisiin näyttelyihinkin.