Tänään Nuka pääsi elämänsä ensimmäiseen pentukerhoon. Kerhossa pennut saavat leikkiä keskenään vapaasti, tosin Nuka ei ihan ymmärtänyt kerhon tarkoitusta. Täydellinen katastrofi olisi ehkä sopiva termi kuvaamaan meidän iltaamme.

Nukahan siis pelkää kaikkea liikkuvaa ja jotain paikallaan olevaakin. Siispä Johanna kiikutti Nukan Riihimäelle pentukerhoon, että se hieman oppisi olemaan muidenkin koirien kanssa. Nuka on kuitenkin vähän hitaasti lämpenevää sorttia, joten tämä ensimmäinen kerta oli lähinnä kiljumista, huutamista, haukkumista, murinaa, pakoilua ja näykkimistä. Kolmisen varttia Nuka tuijotti muiden leikkiä turvapaikastaan erään hyllyn alta, viimeisen vartin se sentään uskalsi olla Johannan  vieressä lattialla eikä enää murissut ihan kaikille ohi juokseville pennuille. Yhden koiran hännänpäätäkin se uskalsi jo nuuhkaista poislähtiessämme. Harmi kyllä kerho jää nyt joulutauolle, joten seuraavan kerran mennessämme tammikuussa sinne Nuka on varmaankin jo unohtanut kaiken ja sama katastrofi toistuu jälleen. Johanna on kuitenkin yhä luottavainen siihen, että ajan kanssa Nukasta saadaan vielä jossain määrin yhteiskuntakelpoinen koira.

Oli illassa jotain positiivistakin:

1) Muut koirat olivat (Nukan mielestä) niin hirveitä tappajia, että Nuka melkein unohti pelätä ihmisiä ja kävi paria nuuhakisemassakin

2) Nuka oli koirista lähes ainoa, joka ei tehnyt pissoja sisälle (vaikka paljon vanhempiakin oli paikalla). Nuka tosin väänsi kahdet erittäin haisevat paniikkiripulikakat (ja söi puolet), joten se ehkä kumoaa tämän kohdan.

3) Muiden leikkiessä Johanna harhautti Nukaa tokotempuilla (istumista, maahanmenoa ja seisomista ja tietysti luoksetuloa) ja Nuka toimi kuin unelma erittäin stressaavasta ympäristöstä huolimatta.

4) Lopussa Nuka tosiaankaan ei viitsinyt enää haukkua ja rähistä muille ja antoi monen mennä ohi ilman mitään reaktiota. Suoraan kasvokontaktiin ei ketään päästänyt, mutta toisen koiran lähellä oleminenkin (hiljaa) on jo ihan saavutus meille.